Linnanmäki ja ihana tunnelma valokarnevaaleissa!
Satuin osittain vahingossa Helsinkiin viikonlopuna ja innostuin lähtemään ehdottomasti kattoon mitä tarkoittaa Linnanmäen valokarnevaalit joita vietetty jo usemapana vuotena.
Karnevaalien kestohan oli yllättävän pitkä joka antaa tilaisuuden tulla paikan päälle vaikka kauempaakin, näiden karnevaalien kesto 11-19.10.2014.
Tapahtuma sisältää paljon!
Jokaiselle päivälle huippu esiintyjiä, ilmaiset laitteet (paitsi panoraama), Lapsukaisille kaiken maailman eri hassuja hahmoja joihin itse työntekijät ovat panostaneet vaatetuksillaan ja maskeerauksineen hirmu paljon.
Viikon ohjema!
Valokarnevaaleissa olikin "tupa täynnä" ainakin tuolloin lauantaina 18.10.2014 jolloin itse olin,
niin aikuisia kuin nuoria kuin pieniä pirpanoita.
Kävijämäärä kiinnosti itseäni tietää mutta siihen ole tarkkaa lukumäärää saanut mutta positiivisen ja kivan yllätyksen toi teksti nettisivuilla kävijämääristä.
-Valokarnevaalit päättää Linnanmäen huvipuistokauden, joka on ollut hyvä kävijämäärän suhteen.
"Odotammekkin miljoonannen kävijän saapuvan huvipuistoon syys-lokakuun aikana.
Kävijätavoitteen täyttyessä mahdollistuu kauden tavoite -
Kerätä 3,9 miljoonaa euroa suomalaiselle lastensuojelutyölle!
Mielestäni hieno kohde!
Tulevaisuus asuu nuorissa!
Valojen määrä ja kauniisti valaistetut puut ja pensaat sai todella vaikuttuneeks ihan ehdottomasti ja juuri se kuinka kaikkeen oli todellakin panostettu!
Suosittelen jokaiselle!
Tunnelma oli lämmin vaikka vilu siellä olikin, ehkä mentiinkin jo pakkasen puolelle mutta tunnelma toi lämmön kaikkiin ihmisiin!
Ihanaa!
Oli mukava myös kuulla siinä kaiken huvipuisto laitteiden kiljumisien ja ihmisten naurujen seassa paljon eri kansalaisuuksia joita pyöri ympärillä!
Oliko sattuman kauppaa heidän vierailu Suomessa vaiko vartavasten?
Mukava tuota oli kuulla ja mitä mainioin kohde maassamme vierailioille!!
Taisin kuulla ainakin ranskaa,venäjää,saksaa,kiina? ja naapuri maatamme ruotsia mutta ovat ainaki saanu huikean ja ennenkaikkea kivan kokemuksen suomesta kuin itse helsingistä!
Linnanmäkeä kierrellessä kälyni kanssa oli äärettömän ihana tunnelma paikan päällä niinkuin aijemmin tuossa mainitsinkin ja keskustelimmekkin siitä kuinka tämä tapahtuma sopii kaikille!
Pikkusille pirpanoille kuin nuorille, ystävä porukalle ja niin hassulta kuin kuullostaakin mutta kovin romanttistakin oli josta hieman ehkä yllätyinkin :D
Meissä kaikissa kai sit kuitenkin asuu pieni romantikko :D
mutta suosittelen tätäkin vaihtoehtoa aikuisille vaikka ihan treffipaikaksi tai ihan jopa ensi treffeille!
Tätä siinä pohtiessamme niin johan siihenkin tuli selvyys miksi tuntui siltä niin noh tämähän olikin..
Rakkauden valokarnevaalit!
Suosittelen!
Maailman pyörään itse kovin olin innokas menemään mutta niinkuin kuvitella saattaa niin jono oli mitä järjettömin ja näin ollen siihen ei edes lähetty jonottelemaan koska kylmä ilma ja olinki unohtanut sormikkaatkin kotiin kiireessä ja hieman alkoi oma nenänokka vuotamaan joka olikin enteilly jälleen tuota flunssaa jonka sairastelinkin muutama kk. sitten joten päätettiin kierrellä ja kaarrella ja nauttia kaikesta mitä ympärillämme oli :)
Illan tullen loppuaan päätettiinkin kälyn kanssa hieman hemmotella itseämme sen lämpimän kahvinkupin lisänä joka onneksi hieman lämmitti mutta piti toki nauttia kaikesta mitä oli ennen kotiinlähtöä!
Ystävyys,Käly,Maisemat & Kaunis Linnanmäki!
Ensivuonna kun tämä jälleen järjestetään niin menkää toki mukaan!
Tunnelma ihana ja kokemusta jälleen rikkaampana lähdette kotiinpäin!
Minä olen ainakin mukana ensivuonna =)
Pssst....
Käykäähän kurkaan video (ei oma) jotta saatte hieman parempaa ajatuksesta sanasta Valokarnevaalit :)

















Voiii tuolla oli varmaan tosi kivaa :):)
VastaaPoistaoli kyllä =) !!!
Poista